torstai 25. toukokuuta 2017

Vähän kasvihuonekuulumisia ja alkukesän kukintaa

Nyt on kesän parasta aikaa, tai oikeastaan siltä on tuntunut jo pari kolme viikkoa. Paras aika minulla jatkuu juhannukseen asti. 




Tulppaanit kukkivat ja ihanat lemmikit alkavat täytää penkit ja pensaiden alustat. Tulppaanit ovat Pink Impression-lajiketta.


Yleensä en ihan näin pinkistä tykkää, mutta esikot ovat ihania väriläiskiä näin keväällä.


Saniaisten kiehkurat ja Apeldoorn-tulppanien punainen on ihana väriyhdistelmä, räikeä kylläkin, mutta sopii kevään valoon. Joinakin vuosina tässä vaiheessa saniaisten välistä pilkahtelee lemmikkien sinistä, mutta tänä vuonna jostakin syystä ei. Taustalla köynnöshortensia kiipeää lehtikuuseen, toivon että se kukkisi tänä kesänä ensimmäistä kertaa.



Talon edustan tulppaanien kukinta alkaa olla ohi, tosin Queen of the Nightit odottavat vielä vuoroaan ukkolaukkojen kanssa. 


Meidän pihassa on tällä hetkellä niin paljon projekteja kesken, että on vaikeaa saada kuvaa, jossa ei näkyisi jokin monttu, lauta tai työkalu. Haluaisin jonakin päivänä sellaisen pihan. Mutta huom! Kasvihuoneella on katto! Sivuikkunat kiinnitetään heti, kun ne valmistuvat...Nyt on raaputettu, helat ruostesuojattu, pohjamaalattu, kerran pintamaalattu ja vielä yksi maalikerros ja kittaus puuttuu. Hommaa siis vielä on, mutta etenee. 


Ja tähän vielä se yksi monttukin sitten. Nurmikko on kuorittu pois, ja tilalle tulee suodatinkangas ja singeliä. Marjapensaat on rajattu siperiankuusilankulla, joka on luonnon lahosuojattua puuta, eli toisin sanoen todella kestävää. Olen niin onnellinen tuosta katosta!



perjantai 5. toukokuuta 2017

Tulppaaneiden aika

Kevät on kyllä ihmeellistä aikaa, oikeastiko viikko sitten tuskailin, että meillä ei ole pihassa mitään kukkivaa. Ja sitten tulee kolme lämmintä päivää ja pam! Yhtäkkiä ensimmäiset tulppaanit ovat aukaisseet kukkansa. Tämä kuva on nyt iltasella otettu, joten nuput ovat supussa.




Lummetulppaani Conserto on ehtoton tulppaanisuosikkini näistä aikaisin kukkivista. Muistaakseni neljä vuotta sitten istutin sipulit, jotka kukkivat ensin yhdellä kukalla ja nyt ne ovat lisääntyneet sivusipuleista viiden tai kuuden kukan kimpuiksi. Ne ovat todella aikaisia ja kauniita. Suosittelen kaikille! Pitäisiköhän ne jo jakaa, tietääkö kukaan?


Pickwick-kevätsahramit ovat niin kuvauksellisia. Lisäksi valkoiset scillat ovat aloittaneet kukkapenkissä kukintansa, mutta niistä ei jostakin syystä saa kaunista kuvaa, vaikka ne näyttävätkin hauskalta valkoiselta vaahdolta penkissä.



Kevättähtiä aion istuttaa runsaasti lisää, nämä ovat varjoisella ja todella kuivalla paikalla lisääntyneet parissa vuodessa jo hienosti. 

Penkeissä möyriessä huomasin, että myös rikkaruohot ovat heräilleet. Huomenaamulla, mikäli lapset suinkin suovat, alkaa seuraava kevään työ, kitkentäurakka.

Kasvihuoneestakin on kuulumisia, nimittäin katto on nyt asennettu! Se ansaitsee kuitenkin oman merkintänsä :) 

Ihania kevätpäiviä kaikille!